Nettipelien sääntely

KUKA VALVOO TIETOKONEPELIEN SISÄLTÖÄ?

Elokuvatarkastamo valvoo myös pelejä

Valtion elokuvatarkastamo tarkastaa ja rekisteröi Suomessa alle 18-vuotiaille levitettäviä kuvaohjelmia ja osaltaan näin valvoo materiaalin soveltuvuutta alaikäisille. Lähtökohtaisesti tietokonepelejä siis valvotaan viranomaistaholta siinä missä elokuviakin.

Kuitenkin osa internetpeleistä on sellaisia, että ne eivät tällä hetkellä lain mukaan kuulu minkäänlaisen ennakkotarkastusmenettelyn tai ilmoitusvelvollisuuden piiriin. Tällaisia ovat varsinkin niin sanotu selainpelit. Kuitenkin myös näissä peleissä voidaan muiden kuvatallenteiden tapaan törmätä kysymyksiin sisällön soveltumisesta alaikäisten katseltavaksi ja käytettäväksi.

Selainpelien osalta valvonta perustuu toimialan itsesääntelyyn

Selainpelien (kutsutaan usein myös minipeleiksi) valvomiseksi valtion elokuvatarkastamo, suomalaiset verkkopelien palveluntuottajat ja Teleforum ry ovat vuonna 2009 laatineet sopimuksen pelien tarjonnan pelisäännöistä. Sopimusta laatimassa olleet yhtiöt ovat keskeisiä selainpelipavelujen tarjoajia Suomessa. Sopimuksen sisältämien periaatteiden odotetaan tulevan laajalti hyväksytyiksi peliyhtiöiden keskuudessa ja tavoitteena on luoda toimialalle kattava itsesääntelyjärjestelmä.

  • Itsesääntelysopimuksen allekirjoittaneet palveluntuottajat sitoutuvat siihen, että niiden ylläpitämillä pelisivustoilla pelit on luokiteltu sen mukaan, minkä ikäisille pelaajille ne sopivat.
  • Palveluntuottajat sitoutuvat valvomaan erityisesti pelien soveltuvuutta lapsille.
  • Pelien tai koko sivuston yhteyteen luodaan palautekanava, jonka avulla pelaajat tai näiden vanhemmat voivat kertoa palvelun tarjoajalle välittömästi havaitsemistaan lapsille haitallisista sisällöistä.

Sopimuksen piiriin kuuluvat jo seuraavat pelisivustot:

aapeli.fi
pelikone.fi
arcade.fi
topkani.fi
alypaa.fi

MAPEL ylläpitää listaa itsesääntelysopimukseen liittyneistä palveluntarjoajista. Valvontaan liittyvissä kysymyksissä voi otta yhteyttä MAPEL:iin tai valtion elokuvartakstamoon (johtaja Matti Paloheimo, matti.paloheimo(at)vet.fi)